Sunday, January 12, 2014

Fortumin sähköverkkokaupan taustajännitteet

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=9506

Yksi merkittävimpiä tapaamisessakin ilmi tulleita seikkoja siis on, että Suomella on maailman ainoa (kyllä: ainoa) geomagneettisia myrskyjä kestämään suunniteltu sähkönsiirtoverkko, mistä on kiittäminen 1950-luvulla asiaan vaikuttanutta Antti J. Pesosta.

Nyt Suomen huoltovarmuuden kannalta välttämätöntä ja vieläpä koko maailman mittakaavassa ainutlaatuista verkkoa ollaan myymässä ulkomaille.

Tämä on jo itsessään asia, joka ei voi eikä saa mennä läpi ilman, että kaikki siihen liittyvät seikat ja näkökulmat kaivetaan läpi ja käsitellään myös julkisuudessa perin pohjin.  Verkon ja huoltovarmuuden lisäksi ollaan myymässä pois myös aimo annos suomalaista sähköverkkoihin liittyvää erityisosaamista, jota meidän tulisi myydä ulkomaille jalostettujen tuotteiden ja ratkaisuiden muodossa – ei omasta verkostamme luopumalla.

Suomen sähkönsiirtoverkon taso on paljon korkeampi kuin kansan tai edes asiasta periaatteessa vastuussa olevien päättäjien tiedossa on. Fortumin verkon myynti on laitettava jäihin vähintään siihen asti, että kaikki asianosaiset ovat kartalla ja valistuneiden päätösten tekeminen tulee mahdolliseksi.

No comments:

Post a Comment